Taidesatama.fi/LIVE
– satakuntalaiset taidemarkkinat

Taidesatama.fi on satakuntalaisia taiteilijoita, muotoilijoita sekä taiteen ystäviä palveleva nettisivusto. Osa sivustolla esiteltävistä teoksista on nähtävissä livenä Poriginal gallerian alakerran näyttelyssä 15.8.–1.9.2015.

Esillä on lähes 60 uniikkia teosta. Kävijöille tarjoutuu mahdollisuus tutustua kerralla satakuntalaisen osaamisen laajaan kirjoon. Runsas esillepano takaa sen, että taiteen ostaja löytää sekä omaan makuunsa sopivia teoksia että persoonallisia lahjoja. Näyttelyssä voi samalla testata omaa taidemakua ja taiteilijatuntemusta.

Haastamme kävijät ottamaan mukaan ystävän tai tuttavan, sillä näyttelykäynti on vaikuttava elämys. Taidehan tekee tunnetusti hyvää, tämä kokemus jää varmasti mieleen, ja sen tarjoamisesta muille saa itselleenkin hyvän mielen.

Tilaa opastus
Yritysten ja yhteisöjen on mahdollista tilata näyttelyyn omien tarpeidensa mukaan räätälöity opastus. Teosten merkitykset aukeavat uudella tavalla, ja kävijät kuulevat niin tarinoista teosten takana kuin tekniikoista ja taiteilijaelämästäkin.

Näyttelyssä mukana ovat mm. Merja Ala-Olla, Kirsi Backman, Marianne Friberg, Tapio Haapala, Anna Halls, Sami Halttunen, Mollu Heino, Kirsi Jaakkola, Maren Jeskanen, Päivi Jokinen, Liisa Juhantalo, Henriikka Järviö, Maija Kantanen, Lasse Kempas, Anne Kimiläinen, Ari Koivisto, Kari Kuisma, Raija Kuisma, Kirsi Kuusisto, Kari Kärkiluoma, Katja Laakso-Leppänen, Helena Laine, Marko Lampisuo, Laura Lehenkari, Juuso Leppälä, Laura Lilja, Maarit Lipsanen-Rogers, Eila Minkkinen, Markku Mäkelä, Taru-Taina Nora, Pentti Ojala, Sirpa Ojala, Niko Palokangas, Paavo Paunu, Nina Pörn, Samu Raatikainen, Tiina Ranta, Sami Rinne, John Rogers, Anne Salmela, Janne Sammalmaa, Päivi Setälä, Anna-Leena Soini, Anu Sukanen, Minna Sulonen, Mari Syrén-Fawaz, Tea Söderlund, Anna Turunen, Henna Tyrväinen, Jenni Uusitalo, Pasi Vainionpää, Titta Valla, Mirja Vallinoja, Kirsi Viitala ja Heli Väisänen.

Näyttelyn järjestää Taiteen edistämiskeskus, Porin toimipiste.

Lisätietoa ja kuvapyynnöt: Marjo Heino, läänintaiteilija, p. 0295330822, marjo.heino@minedu.fi

Opasvaraukset: Aura Jaakkola, p. 0295330820, aura.jaakkola@minedu.fi

Poriginal galleria, Eteläranta 6, 28100 Pori. Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18. Vapaa pääsy.